torstai 11. elokuuta 2011

Me&I:n syysmallisto

Eilen ilmestyi vihdoinkin Me&I:n uusi mallisto! Syksyn malliston teemana on syysmetsä. Tänään oli kutsut kaverin luona ja pääsin heti tutustumaan livenä uusiin ihanuuksiin.


Pidin kovasti pöllöaiheisista vaatteista ja olisin halunnut pöllöpaidan sekä housut, mutta ne jäivät tältä erää ostamatta. Ihastuin myös tassuaiheisiin vaatteisiin ja tilasin niistä housut sekä pipon syksyksi <3

Kuvat www.meandi.se

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Pizzaperjantai

Herkuttelimme pizzalla perjantain kunniaksi, nam nam... :) Tuli aika tuhti ja runsastäytteinen pizza -niin kuin aina :D

Kinkku-pepperoni-pizza (pellillinen)

Pohja:
2 dl vettä
2/3 pkt tuorehiivaa
1 tl suolaa
4 rkl öljyä
5 dl vehnäjauhoja 

Tomaattikastike:
1 pieni prk paseerattuja tomaatteja
1 prk tomaattipyrettä
2 valkosipulin kynttä
Suolaa
Pippuria

Täytteeksi:
1 sipuli
1 paprika
2 tomaattia
1 pussi kinkkusuikaleita
Pepperoneja
Juustoraastetta

Päälle oreganoa

1. Valmista taikina lisäämällä hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot vähitellen ja kohota.
2. Sekoita tomaattisoseen ainekset keskenään ja anna kiehua kattilassa 5 min.
3. Kauli taikina pellin muotoiseksi, lisää tomaattisose ja muut täytteet. Paista 200 asteessa, kunnes juusto on sulanut ja taikina on kypsynyt.
4. Lisää oreganoa ja nauti! 

torstai 14. heinäkuuta 2011

Syysuutuuksia Lindexillä

Vihdoinkin kauppoihin alkaa tulemaan uutta! Lindexin verkkokauppa päivittyy nyt jatkuvasti uusilla tuotteilla. Etenkin olen iloinen "Ota kolme, maksa kaksi"-tuotteiden eli bodyen ja velourhousujen päivittymisestä. Tällä kertaa bodyssä toistuu kiva pöllökuvio. Ostoskoriin päätyi 2 pöllöbodya housuineen sekä vihreä setti.




Muita uutuuksia jotka oli PAKKO saada:




Kuvat osoitteesta lindex.com

Muutakin tilattavaa olisi löytynyt, mutta mutta... Me&I:n syysmallisto julkaistaan 10.8, eikä sitä koskaan tiedä kuinka paljon ihanuuksia siitä löytyy ;)

torstai 30. kesäkuuta 2011

Riviera

Olimme tässä kuussa viikon verran lomailemassa Nizzassa ja kävimme samalla naapurikaupungeissa. Liikkuminen on todella helppoa junalla. Saman junaradan varrelta löytyi kaikki kaupungit, joissa vierailimme. Tässä lyhyt matkakertomus pääosin kuvien muodossa.

Nizza
Ihastuttava kaupunki josta löytyy kaikki mitä lomalla tarvitaan. Ennakko-odotukset olivat, että Nizza on erittäin kallis kaupunki, mutta ilokseni sain todeta, ettei hinnat olleet läheskään Pariisin tasoa. Sanoisin, että Suomen hinnoissa aika lailla. Ehdottomana miinuspuolena Nizzassa on kiviranta. Muutama päivä riittää Nizzan näkemiseen. Paikkoja joihin kannattaa tutustua on:
  • Rue de France -kävelykatu, jossa ravintoloita riittää
  • Avenue jean médecin, jonka varrelta löytää mm. vaatekauppoja
  • Vanhakaupunki
  • Le Château kukkula, josta on upeat näkymät 
Venäläinen kirkko


Näkymä Le Châteaulta: Villefranche sur mer  

Vesiputous Le Châteaulla  

Näkymä Le Châteaulta: Nizza  

Hotel Negresco

Juan-les-pins & Antibes
Näistä kaupungeista löytyy hiekkarantoja ja ne ovat muutenkin näkemisen arvoisia paikkoja.




Cannes
Myöskin hieno kaupunki kalleine merkkivaateliikkeineen ja hienoine jahteineen. Cannesista löytyy myös hiekkaranta.






Monaco
Ei paljon esittelyjä kaipaa. Ferrareita ja jahteja. Kannattaa ehdottomasti käydä!






 Ventimiglia
 Ensimmäinen junapysäkki Italian puolella. Piipahdettiin siellä pikaisesti Monacon reissulla.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Ihana kamala ALE

Nyt ne on taas alkaneet: ALENNUSMYYNNIT! Osa kaupoista otti varaslähdön ja aloitti alet jo ennen juhannusta, suurin osa kaupoista sunnuntaina ja muutama vasta tänään.

Itse kävin sunnuntaina alelaareja penkomassa. Alet olivat melko perinteiset, alevalikoima tosin ehkä vähän normaalia suppeampi. H&M:stä löytyi pari bodya parilla eurolla ja itsellenikin mekko 5 euron hintaan. H&M:n vauvanvaateosastolla ei hirveästi aletuotteita ollut. Lindexistä löytyi yksi body -50%. Sielläkin valikoima oli suppea -kuten yleensä, eli yksi rekillinen alekamaa. Lastenvaateshoppailut jäivät siihen.

Itselleni löysin Your facesta jakkupuvun ja Espritiltä siihen sopivan kauluspaidan. Zarasta löytyi vielä jakkuun sopiva hame.

Tänään alkoi ale me&i:n verkkokaupassa. Siellä on ollut pitkään kaikki tuotteet -50%, mutta nyt valikoimaan tuli myös kevään mallisto. Tilaus oli tehtävä heti ja tilaukseen tuli body ja tipupöksyt.

Mukavaa alennusmyyntiaikaa - tää jatkuu vielä pitkään :)

Kuva www.meandi.se

Kuva www.meandi.se

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Hiekkalaatikkoäidille

Kyllästyttääkö hiekkiksen reunalla istuminen? Hiekkalaatikon vierelle on hyvä saada penkki äitiä varten. Paras ratkaisu on säiltytyspenkki, johon saa hiekkalelut säilöön. Ostimme omamme Sotkasta, hinta 99€.


Aurinkoa pakoon

Vauvat palavat auringossa helposti, sillä ihon oma suojamekanismi ei ole vielä täysin kehittynyt. Täten vauvan iho tulee suojata mahdollisimman hyvin. Vauvalle paras paikka on varjossa.

Kun vauvani istuu rattaissa, vaunukuomu ei tuo tarpeeksi varjoa häntä suojaamaan. Ostin Emma päivänvarjon rattaisiin ongelmaa helpottamaan. Päivänvarjossa on UV-suojakerros, se on helppo kiinnittää vaunuihin ja sitä voi säätää eri asentoihin. Varjoa myyvät ainakin Lastentarvike (19€) ja Prisma (18€). Varjoa tosiaan joutuu säätämään, jos menosuunta vähänkin vaihtuu.

Kuva www.lastentarvike.fi


Uudelle hiekkalaatikollemme paistaa aurinko aamusta iltaan, joten sinnekin varjo oli hyvä hankinta. Perusvarjo Tarjoustalosta maksoi 9€. Syömme kesällä usein pihallamme ja pöytäkin sai oman varjonsa (Tarjoustalo 29€ norm.39€). Vauvan uima-altaaltakin löytyy oma aurinkovarjonsa.

 Aina ei voi tietenkään varjossa olla. UV-suojavaatteet ovat hyvä hankinta. Itse ostin UV-suojakertoimella 30 varustetun kaksiosaisen uikkarin Lindexiltä (25€).

Kuva www.lindex.fi


Olin siinä uskossa, ettei vauvoille voi aurinkovoidetta laittaa, mutta kysäisin apteekista asiaa ja sieltä löytyikin voide, joka soveltuu myös pienille. Kyseessä oli Eau Thermale Avènen High Protection Mineral Cream SPF 50 -voide. Lisätietoa valmistajan nettisivuilta. Ostin tuotteen suojaamaan niitä ihon alueita, joita vaatteet eivät suojaa. Hinta oli 23€.

Kuva www.avene.fi

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kesäjälkkäriä

Vaikka jäätelö onkin parasta kesäherkkua, myös muilla jälkkäreillä pitää herkutella. Tähän reseptiin törmäsin Hellapoliisin sivuilla ja oli heti pakko kokeilla. Resepti sisältää kesäisesti raparperia ja marjoja :) Nam nam, hyvää oli! :)

Kesäinen kerrosjälkiruoka (Lähde: Hellapoliisi)
4-6 annosta

3 reilunkokoista raparperinvartta viipaleina
1 rkl vettä
1/2 dl sokeria
1/2 tl kanelia

2 dl vispikermaa
200 g maitorahkaa
1-2 tl vaniljasokeria
3/4 dl sokeria
1 tl sitruunan kuoriraastetta

n. 20 Jyväshyvä Kaurakeksiä reiluiksi paloiksi murennettuna
4 dl vadelmia ja/tai mansikoita

Laita viipaloidut raparperit, vesi, sokeri ja kaneli kasariin ja hämmentele, kunnes raparperit hieman pehmenevät.

Vaahdota vispikerma, sekoita joukkoon maitorahka, vaniljasokeri ja sokeri, sekä hyvin pestyn sitruunan kuoriraaste. Tarkista maku.

Annostele jälkiruokakulhoihin kerroksittain pehmennettyä raparperia, kerma-rahkaseosta, marjoja ja rapeaa kaurakeksiä.



tiistai 31. toukokuuta 2011

Lindexin alennuksia

Nyt on taas Lindexillä (ja verkkokaupassa) alennuksia: osta lastenvaatteita 30 eurolla, niin saat 10 euroa alennusta (voimassa enää tänään). Piipahdin Lindexillä etsimässä yhtä tiettyä bodya, jota ei edes ollut, mutta lastenvaatteita tuli silti matkaan.

Ostin pakuteepparin ja housut, joista saa lahkeita nostettua capripituuteen. Hyvät vaihtelevalla säällä!


Syksyksi tai viileämpiä kesäpäiviä varten löytyi omppubody ja tähtipöksyt.


Ruokakauppaostoksilla Kannelmäen Prismassa eksyin lastenvaatepuolelle ja mukaan lähti Tutan leijonabody. Kyseessä on vanhaa mallistoa (muistaakseni viime kesän) oleva body ja hintaa vain 5,95€. Kyseessä ei edes ollut tarjoushinta vaan näitä bodeja oli siellä läjä tuolla normaalia edullisemmalla hinnalla. Toistakin (kivempaa) kuosia oli, mutta siitä löytyi enää pienempiä kokoja. Värit sininen, vaaleanvihreä ja punainen. Olin jo aiemmin ostanut saman malliston froteeshortsit alesta.

Hiekkis ja keinut pihalle

Nyt kun on kesän alku ja jäbälläkin tarpeeksi ikää, niin oli aika hommata hiekkalaatikko ja keinut pihalle. Tähän asti ollaan käyty leikkipuistossa, mutta onhan se kiva, ettei joka päivä tarvitse puistoon asti lähteä, etenkin jos on epävakainen sää.

Ostimme 4-paikkaisen Can Can keinun. Näitä on myynnissä lähes jokaisessa rautakaupassa (hinta alk. 100€). Siihen piti ostaa vielä erikseen vauvakeinuosa, jonka löysimme edullisesti Budget Sportista tarjoushintaan 11,90€.


Hiekkalaatikon metsästäminen olikin hankalampaa, sillä halusimme mahdollisimman ison. Jouduimme kuitenkin tyytymään pienehköön, sillä isoja ei ollut missään tarjolla verkkokauppoja lukuunottamatta. Päädyimme Bauhausin kuusikulmaiseen laatikkoon, johon kansi myytiin erikseen. Tämän halkaisija oli 165cm ulkoreunasta ulkoreunaan ja sisähalkaisija 140cm. Hintaa laatikolle tuli kannen kanssa 65 euroa. Lisäksi tarvittiin suodatinkangas laatikon pohjalle, jotta rikkaruohot eivät kasva läpi ja hiekka pistettiin tilaukseen. Ja ei kun leikkimään...!