sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Spagettia ja jauhelihakastiketta koko perheelle

Tykkään tehdä vauvalle ruuat itse ja kokkaamiseen saa kulumaan yllättävän paljon aikaa. Nyt päätin tehdä vauvalle parin päivän ateriat samalla, kun tein meille aikuisille ruuan -samoista aineksista.

Spagettia ja jauhelihakastiketta: aikuisille & vauvalle (8kk->) 

Tarvitset:  
Tummaa minispagettia (vauvalle, mutta samaa voi halutessaan käyttää koko perhe)
Sipuli
400g jauhelihaa
500g tomaattimurskaa
70g tomaattisosetta
Porkkana
Tuoretta basilikaa
Valkosipulia
Pippuria
Suolaa
Chilimaustetta

Pilko sipuli. Silppua pieneksi pienehkö määrä erikseen vauvan ruokaa varten. Raasta porkkana. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan aikuisille. Laita vauvan ruokaa varten toiseen kattilaan kiehumaan parin aterian verran spagettia, silputtu sipuli ja raastettu porkkana. Anna kiehua 10 minuuttia. 


Paahda jauheliha paistokasarissa ja kun liha on kypsää, ota sivuun 2 ruokalusikallista. Lisää kasariin loput sipulista, ruskista hetki. Kaada joukkoon tomaattisose ja tomaattimurska, mutta jätä pohjalle pienehkö määrä vauvan ruokaa varten. Lisää vielä noin 2dl vettä. Mausta valkosipulilla (2-3 kynttä), pippurilla, suolalla ja ripauksella chilimaustetta. Anna hautua kannen alla 10 minuuttia ja lisää lopuksi silputtu basilika.


Kun vauvan ruuan spagetti on kypsää, kaada lähes kaikki keitinvedestä pois, lisää tomaattimurska sekä pieneksi pilkottu jauheliha ja anna hautua hetki. Mausta muutamalla silputulla basilikan lehdellä.


Tarjoa vauvan ruoka tuorekurkkuraasteen kera ja aikuisen ketsupilla maustettuna miniluumutomaattien kanssa.

Aikuisten ateria täysjyväspagettia

Ruoka maistui pojalle, vaikka suosiikin soseita. Tällä aterialla on hyvä harjoitella karkeajakoisemman ruuan syömistä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti